torstai 25. helmikuuta 2010

Synttärikortti

Tintti: Nyt on pieneksi aikaa rutistus koulussa ohi. Hiihtoloman aika ja akkujen lataaminen. Jos ehtii kaikelta kivalta tekemiseltä. :)

Meidän äiteen syntymäpäivät olivat muutama päivä sitten ja tässä hänelle tekemäni kortti. Sävyistä tuli todella hempeitä, mutta haittaakohan se ketään. :) Mukana meni paketti, johon toinen kissoista päätti myös osallistua. Narut paketin ympärillä olivat niin houkuttelevat ja ne muuttivatkin vähän muotoaan terävien hampaiden käsittelyssä.

keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Peikkovaltakunnan kaunein debytantti

Tintti: Valinnaisviikko alkoi jälleen maanantaina ja minä olin päässyt askartelumenetelmät-kurssille. Aiheena siellä oli peikon teko sekä rautalanka- ja ohtolevytyöt. Odotin mielenkiinnolla rautalankatöitä, mutta tiesin meidän aloittavan peikon parissa. En tiennyt yhtään mitä odottaa ja luulo, millainen peikko tehdään, osoittautui täysin vääräksi. Jo mallipeikkojen näkeminen sai minut sanattomaksi ja sen jälkeen halusin vain ryhtyä töihin! Päätin tehdä pienen, pullean ja iloisen metsäpeikkopojan, joka pukeutuisi luonnonläheisen värisiin vaatteisiin, lähinnä vihreään ja ruskeaan. Mutta peikkopa päätti toisin..

Aloitimme kasvojen teolla ja kuten kuvasta näkyy, lopputulos ei ollut kovin iloinen, lähinnä hämmästynyt.



Seuraavaksi tehtiin vartalon runko, joka päällystettiin vanulla ja trikoolla. Tässä kohtaan rupesi jo tuntumaan, että tämä peikko ei taidakaan olla sellainen peikko kuin kuvittelin.



Tässä vaiheessa totesin, ettei se pulleus tainnutkaan olla päivän sana..



Loppujen lopuksi muutamahkon kompromissin jälkeen syntyi peikkovaltakunnan paremmissa piireissä tänä talvena debyyttinsä tehnyt peikkoneitokainen, joka on pitkä, hoikka, ei siedä vihreää, eikä kuvittelisi seurustelevansa koskaan metsäpeikkojen kanssa.. Kyseessä ovat neitokaisen toiset tai kolmannet tanssiaiset, koska puvun väri on vaihtunut valkoisesta siniseen. Tukka on laitettu nutturalle viimeisimmän muodin mukaisesti ja koristeena sekä hiuksissa että hännässä on käytetty harmaita ja valkoisia helmiä. Taustalla näkyy muita kurssilla syntyneitä peikkoja.



Ja vielä lähikuva kipakasta kaunottaresta. Nyt odotan innolla ensi viikon hiihtolomaa, jos vaikka ehtisin tekemään debytantille kaverin..!

tiistai 23. helmikuuta 2010

Huopakori

Tintti: Vihdoin saan laitettua edes jotakin pientä pitkän tauon jälkeen. Kyseinen kapistus on Huopasen langasta virkattu kori, joka on huovutettu pesukoneessa. Tällä hetkellä kori sijaitsee eteisen hyllyllä lapasia täynnä. Aika työläs, mutta tulen ehdottomasti tekemään useammankin. Juuri sopivan kokoinen ja tarpeeksi tukeva. :)

maanantai 15. helmikuuta 2010

Leimailutaivaan satoa

Tintti: Leimailutaivaassa tuli nopean kaavan mukaan käytyä. Tässä osa mukaan tarttuneista tavaroista, joista lupasin pistää kuvia ehtiessäni. Partio on jälleen kerran syönyt niin paljon aikaa, että blogi tuntuu pysyvän pystyssä pelkästään Ansun voimin. :) Yritys kova kymmenen, että rupeaisi aika riittämään johonkin sellaiseen, minkä saisi jopa valmiiksi asti.

Ystiskortti

Ansu: En harrasta ystävänpäivää. Tänä vuonna kummiskin halusin muistaa yhtä ystävääni kortin muodossa. Kortti matkasi postipojan mukana Turkkuseen. Tintin kanssa vietimme ystispäivää juoruilun merkeissä ilman mittää turhia toivotteluita;).


lauantai 13. helmikuuta 2010

Kevättä odotellessa

Ansu: Innostuin eilen värittelemään orvokkeja, tulisipa jo kevät niin sais laittaa ihan aitoja orvokkeja pihalle (tyydytään nyt näihin kuviin vielä). Iltapuhteeksi innostuin yhdestä tekemään kortin siinä television katselun lomassa. Meillä kyllä isäntä väittää etten pysty tekemään kahta asiaa kerralla, mutta hyvin se sujuu vaikka joskus pistää miettimään et kumpi kärsii enemmän televisio vai kortti tosin ei sitä isännälle kerrota. :)



torstai 11. helmikuuta 2010

Nallekortti

Ansu: Ystävämme poika täytti eilen kolme vuotta ja sitä kävin juhlimassa oikein ravintolassa. Aina meille Tintin kanssa todetaan et mitään ei saa viedä ku heille mennään, mutta nyt unohtivat;). Joten tein kortin ja ostin Puuha-Pete -aiheisen lahjan, jotka vein meiltä yhteisenä. Lahjaa ostaessa pohdin et ostanko jotain soittimia, koska perheen molemmat pojat ovat kovia rokkijätkiä. Ravintolasta lähtiessä synttärisankari lauloikin kovasti, "suksi, suksi ei luista mihinkään...".
Itse olen kovasti ihastunut näihin nalle-leimasimiin joten sellaista tuli tässä kortissa käytettyä, koska en omista mitään musiikkiaiheista leimasinta.


maanantai 8. helmikuuta 2010

Pingviinejä

Tintti: Uusi viikko on jälleen aluillaan. Kuvailin hetki sitten Leimailutaivaan saldoani ja harmittelin mielessäni kiireistä kouluviikkoa, joka estää suuremman testailun kaiken uuden, kivan tavaran kanssa. Toivottavasti lähiaikoina sitä aikaa jostain ilmaantuisi. :)

Tällä hetkellä meillä on kankaanpainanta menossa ja ensimmäiset työt ovat valmistuneet. Aikaisemmin aika on mennyt lähinnä koetilkkujen merkeissä. Olen aina ollut aavistuksen pingviinihurahtanut ja tästä syystä valitsinkin ensimmäisen kaavion aiheeksi juuri pingviinin. Kassi on tehty tuputustekniikalla ruskeiden pingviinien osalta ja suuret punaiset pingut on tehty siveltimellä. Tämän kassin kanssa kelpaa lähteä kauppaan. :)



Seulan avulla painettu pingviinikangas. Kangas on tarkoitus käyttää sisustustyynyihin, heti kun aika vain antaa myöden tehdä ne. Asiaan voidaan palata muutaman vuoden kuluttua. :)



Pingukuvio lähempää.

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Vauvakortteja

Ansu: Alkuvuosi on ollut sen verta lapsellinen et vauvakortteja on pitänyt väsäillä. Viime yönä sain kolme aikaiseksi (yksinkertaisia niinkuin aina, viel ku joskus oppis tekemään hienoja kortteja) ja pohdiskelus on et jos vaikka varastoon sais samaan syssyyn väsäiltyä niin vauvakortteja kuin muitakin. Mulla on vaan ollut inspiraation puutetta, mutta toivottavasti se täst alkais taas sujumaan eritoten kun tänään saan "tuliaisia" Leimailutaivaasta ku Tintti siellä piipahti.








keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Lisää joulua

Tintti: Tässä taas yksi joulukortti pienen kortintekovimman jäljiltä. Leimakuva on yksi uusi hankinta ja uskomattoman ihana sellainen. Kuva on väritetty promarkereilla. Olen tullut siihen tulokseen, että värittäminen on uskomattoman vaikeaa puuhaa. Elän kuitenkin toivossa, että se lähtisi tästä sujumaan. :)

maanantai 1. helmikuuta 2010

Vuoden ensimmäiset joulukortit

Tintti: Silloin tällöin iskee pieni hajamielisyyskohtaus, joka vaikeuttaa yleensä elämää ihan kohtuullisesti. Tällä kertaa unohdin, mihin laitoin kamerani. Tänään vihdoin ja viimein löysin sen ja sain siirrettyä kuvat koneelle.

Tuli tehtyä pari joulukorttia aamupuhteiksi tuntien alkua odotellessa. Molemmat ovat 3D-kortteja ja tyyliltään kuvat ovat samankaltaisia. On aika iso kortintekovipinä menossa, joten toivon vimmatusti, että joku ilta ehtisi niihin taas keskittyä. Toisaalta haluaisi ajan kuluvan nopeasti, sillä Leimailutaivashan lähestyy! :D